ESIINTYJÄT
MASTERS OF METAL
OHJELMA
Metallivuori 2025 kutsuu jälleen!
Raskaan musiikin juhlaa vietetään taas Uittamon kansanpuistossa.
Esiintyjät
EVIL INVADERS (BEL)
2025,Lauantai 12.7.2025
EVIL INVADERS (BEL)
Evil Invaders on belgialainen thrash- ja speed metal -yhtye, joka perustettiin vuonna 2007 Leopoldsburgissa, Limburgin alueella. Yhtyeen nimi on saanut inspiraationsa kanadalaisen Razor-yhtyeen samannimisestä kappaleesta. Yhtyeen perustajajäsenistä ainoa alkuperäinen jäsen on laulaja-kitaristi Johannes "Joe" Van Audenhove. Nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat myös kitaristi Max "Mayhem" Maxheim, basisti Joeri van de Schoot ja rumpali Senne Jacobs.LOST SOCIETY
2025,Perjantai 11.7.2025
LOST SOCIETY
Lost Society on Samy Elbannan vuonna 2010 perustama nelihenkinen metalliyhtye Jyväskylästä. Yhtye on julkaissut viisi studioalbumia, joista "Braindead" ja "If the Sky Came Down" ovat yltäneet parhaimmillaan Suomen virallisen albumilistan sijalle 3. Yhtye tunnettiin alkuaikoina nopeaa ja energistä thrash metalia soittavana yhtyeenä, mutta yhtyeen musiikkiin on myöhemmin hiipinyt myös vaikutteita mm. groove metalista ja metalcoresta.FINNTROLL
2025,Lauantai 12.7.2025
FINNTROLL
Finntroll on suomalainen folk metal -yhtye, joka perustettiin Helsingissä vuonna 1997. Yhtyeen perustajajäsenet olivat kitaristi Teemu "Somnium" Raimoranta ja laulaja Jan "Katla" Jämsen. Finntrollin musiikki yhdistää black metalin synkkyyden ja suuruuden perinteiseen suomalaiseen humppaan, luoden ainutlaatuisen "peikkometallin" soundin. Yhtyeen nykyinen kokoonpano koostuu seuraavista jäsenistä: Mathias "Vreth" Lillmåns – laulu Samuli "Skrymer" Ponsimaa – kitara Mikael "Routa" Karlbom – kitara Sami "Tundra" Uusitalo – basso Henri "Trollhorn" Sorvali – kosketinsoitin Aleksi "Virta" Virta – kosketinsoitin (live) Heikki "Mörkö" Saari – rummut Finntrollin musiikki käsittelee usein peikkoihin liittyviä legendoja ja tarinoita, ja yhtyeen kappaleet lauletaan ruotsiksi, koska alkuperäinen laulaja Jämsen oli suomenruotsalainen.KAUNIS KUOLEMATON
2025,Lauantai 12.7.2025
KAUNIS KUOLEMATON
Kaunis Kuolematon on vuonna 2012 perustettu Haminasta kotoisin oleva melankolista death- ja doom metalia soittava yhtye. Suomalaisen melankolian ruumiillistumaksi tituleerattu yhtye julkaisi uusimman albuminsa Mielenvalta lokakuussa 2023 ja astui tällä isommankin yleisön sydämiin. Loppuunmyytyjen klubien ja massiivisen Tuskan telttalavan keikan myötä yhtye on todistanut viimeisen vuoden aikana kuuluvansa kotimaisen metallin eliittien pariin. https://www.youtube.com/watch?v=zJf0y5zEAYwSARA
2025,Perjantai 11.7.2025
SARA
Sara on kotimaisen vaihtoehtorockin ja -metallin uranuurtaja, jolta löytyy levytettyä materiaalia jo yli 20 vuoden ajalta. Yhtyeeltä julkaistiin tammikuussa 2025 kymmenes albumi ”Hallava”. Levy palautti Saran raskaamman soundin äärelle ja Hallava nousi heti ensimmäiseksi Suomen fyysisen albumilistalla ja 11-päivän kiertue sisälsi loppuunmyydyn Helsingin ja Tampereen. Saran tunnetuimpia biisejä ovat Anhedonia, Vielä Muodostan Varjoni, Rauhan Aika ja heidän tulkintansa Hectorin Yhtenä Iltana kappaleesta. Sara on: Joa Korhonen – laulu, kitara Kristian Udd – basso Rami Rissa – rummut Marko Kivelä – kitara, kosketinsoittimetSHEREIGN
2025,Perjantai 11.7.2025
SHEREIGN
Shereign syntyi vuonna 2015 loputtomasta intohimosta musiikkia kohtaan ja peräänantamattomasta päättäväisyydestä toteuttaa rock'n roll -unelma. Vuonna 2023 “Ghost Diaries”-debyyttialbuminsa julkaissut Shereign on onnistuneesti luonut oman tunnusomaisen soundinsa, mikä sisältää melodista metallia ja vaihtoehtorockia. Yhtyeen moniulotteinen musiikki ja emotionaalisesti latautunut vokalisointi luovat tilan, jossa kuulijat voivat antautua musiikille ja sulautua toiseen todellisuuteen. Yhtyeen toinen albumi “Black Halo” julkaistiin nyt helmikuussa 2025. Maailmassa, jossa pimeys tuntuu ylivoimaiselta, Shereign haluaa musiikillaan rohkaista kuulijoita uskomaan hyvään, joka on meissä kaikissa myös synkimpinä hetkinä.AS I MAY
2025,Lauantai 12.7.2025
AS I MAY
As I May kuuluu Suomen core -genren kärkikastiin. Bändin biisit ovat sopiva yhdistelmä isoja melodisia kertosäkeitä ja repivää rytinää. Ensimmäinen single ”Disease” nousi nopeasti YleX:n ”viikon nosteessa” -biisiksi. Ensimmäisen ”My Own Creations” levyn julkaisivat italialainen Rock Shots Records ja japanilainen Spiritual Beast levy-yhtiöt. Levyä on striimattu miljoonia kertoja ja se sai loistavia arvosteluja ympäri maailmaa. As I May on: Tipi Nokelainen – laulu, basso Lasse Hiltunen – laulu, kitara Jere Koponen – kitara Leevi Räsänen – rummutJAILBREAK
2025,Perjantai 11.7.2025
JAILBREAK
Jailbreak tarjoaa kuulijoilleen 70-, 80- ja 90-luvun kovimpia Heavy Klassikoita. Bändi on toimittanut keikkalavoille yli 10 vuotta "vauhtia ja vaaraa". Aidosti tunteella! Hard & Heavy Rock Classics. Tällä hetkellä bändissä "nuoret" lahjakkuudet haastavat Old School osaston: Ansu Aaltolehto – laulu Jukka Lehto – basso Jari Salonen – kitara Tuomas Riihimäki – koskettimet Johnny Weijonen – rummutAWAKE AGAIN
2025,Lauantai 12.7.2025
AWAKE AGAIN
Awake Again on nelihenkinen post-hardcoreyhtye, joka musiikissaan yhdistelee pelottomasti metallia, post-hardcorea sekä pop-elementtejä. Live-esiintymisissään bändi maustaa tarttuvia kappaleitaan ylitsepursuavalla energialla ja villillä esiintymisellä. Yhtyeen debyyttialbumi No Matter How The World Turns julkaistiin vuonna 2022, ja se sai osakseen erinomaisia arvioita kotimaisissa musiikkimedioissa. Yhtye julkaisee uuden singlen 13.3., joka kantaa nimeä "soil".
Pidätämme oikeuden muutoksiin
ROCK ACADEMY LAVA
Turku Rock Academy tuo jälleen lavalle seitsemän lupaavaa nuorta bändiä.
Viidettä vuotta peräkkäin on tarjolla tulevaisuuden lupauksia. Bändien nimet julkaistaan myöhemmin.

