Vanhempi kansa muistaa naantalilaisen Xysman jo 80-luvun loppupuolelta Suomen ensimmäisinä grindcoren uranuurtajina. Vuonna 2022 paluun tehnyt Xysma on yksi merkittävistä kotimaisen raskaan musiikin edelläkävijöistä. Bändi eteni aktiiviurallaan nopeaan tahtiin tyylilajista toiseen: viiden albumin aikana bändin primitiivinen grindcore muovautui death metallin kautta metallisempaan rockiin ja siitä indie-rockiin.

Bändin kappale ”Shortest Route” kuultiin myös Nicholas Gagen tähdittämässä elokuvassa Snake Eyes vuonna 1998. Vuosien saatossa Xysma onkin noussut kansainvälisen kulttibändin asemaan.

Nyt Xysma on palannut keikkalavoille. Vastaanotto on ollut äärimmäisen hyvää ja uusi levy ”No Place Like Alone” onkin jo työn alla!

Bändi julkaiseekin keväällä uuden albuminsa Svart Recordsin kautta.

https://www.facebook.com/Xysma